Holmberg

AG HOLMBERG yrityksenä

Holmberg on naisten, miesten ja lasten vaatteiden suunnitteluun, maahantuontiin ja jälleenmyyntiin omistautunut yritys. Vaatteiden lisäksi tuotamme ja maahantuomme kenkiä, koruja, kosmetiikkaa ja kodin tekstiilejä. Toimintamme tärkeimmät peruskivet ovat osaaminen, nopeus ja joustavuus. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli kokonaisuudessaan noin 10 miljoonaa euroa.

Perheyhtiömme alku juontaa juurensa Naantaliin vuoteen 1993, kun paljon maailmaa nähneet Arne ja Mirja Holmberg halusivat ryhtyä turvalliseksi yhteistyökumppaniksi asiakkailleen ja tuoda kuluttajien saataville vastaavasti hyvälaatuisia, oikein mitoitettuja ja kohtuuhintaisia vaatteita. Näin syntyi A&M Holmberg Oy ja myöhemmin Markkinointi Holmberg Oy tukemaan liiketoimintaa kosmetiikan, kenkien ja korujen osalta. Tänä päivänä A&M Holmberg ja Markkinointi Holmberg ovat molemmat osa Arne & Mirja Holmbergia.

Tarjoamme markkinoille valikoiman omia, täysin valmiiksi konsepteiksi suunniteltuja tuotemerkkejä, kuten koneHELSINKI, Pierre Cavallo, Kiada ja Merlyn.

Olemme myös innovatiivinen ja luotettava yhteistyökumppani asiakkaidemme omien tuotemerkkien suunnittelussa, tuotannossa ja maahantuonnissa. Meillä on kyky yhdistää vaatteissa maailman trendit asiakkaille parhaiten sopivalla mitoituksella.

Tärkeitä yksittäisiä jälleenmyyjiämme ovat mm. Kesko Oyj, Tokmanni-konserni, Kokkolan Halpa-Halli Oy sekä Inex Partners, joiden myymäläverkosto kattaa tehokkaasti koko Suomen. Teemme kauppaa myös Pohjoismaissa sekä Itämeren alueella.

Vakavarainen yhtiömme toimii tiiviillä ja osaavalla henkilökunnalla. Tarjoamme asiakkaillemme laajan tietämyksen tuotteiden ja mallistojen valmistuksessa ja markkinoille saattamisessa. Luotettavien, ympäri maailmaa sijaitsevien tuotantokontaktiemme ansiosta voimme tuottaa mallistoja joustavasti ja tuotantovarmasti esimerkiksi juhlakausiin sekä muihin nopeaa reagointia edellyttäviin tilanteisiin.

Arvomme

Me AG Holmbergilla kunnioitamme arvoja, jotka ohjaavat päivittäistä toimintaamme.

Yrittäjähenkisyys

Meillä on matala organisaatio, jonka vuoksi olemme joustavia ja kykenemme nopeaan päätöksentekoon.

Asiakaslähtöisyys

Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Vakavaraisuus

Olemme vakavarainen yhteistyökumppani ja turvallinen työnantaja.

Yhteiskuntavastuullisuus

Pyrimme kaikessa toiminnassamme huomioimaan taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöstä kannettavan vastuun.

Edelläkävijyys

Tuomme markkinoille innovatiivisia ratkaisuja kaikkien ulottuville.

Ihmisläheisyys

Olemme empaattisia ja tuemme ja kannustamme kaikkia kanssamme työskenteleviä.

MISSIOMME:

Tuottaa vastuullisesti ja kannattavasti lisäarvoa yhteistyökumppaneillemme.

VISIOMME:

Olla vakavarainen ja merkittävä yhteistyökumppani.

STRATEGIAMME:

Olla edelläkävijä mallisto- ja tuotetarjonnassa kilpailukykyisin hinnoin sekä tuottaa yhteistyökumppaneillemme lisäarvoa.

Vastuullisuus

AG Holmberg seuraa ja kehittää jatkuvasti toimintaansa sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Noudatamme lakeja ja kansainvälisiä normeja ja edellytämme samojen toimintaperiaatteiden noudattamista myös alihankkijoiltamme.

Sosiaalisen vastuun valvonta 

AG Holmberg ei itse omista tehtaitaan, vaan tuotteet valmistetaan pääasiassa Turkissa, Englannissa, Kiinassa ja Bangladeshissa. Olemme valinneet yhteistyökumppaneiksi sellaisia tehtaita ja alihankkijoita, jotka noudattavat samoja lakeja ja kansainvälisiä normeja kuin me.

Olemme BSCI-järjestön jäsen. BSCI eli Business Social Compliance Initiative pyrkii edistämään turvallisia, terveellisiä ja eettisesti hyväksyttäviä tuotanto-oloja maailmanlaajuisesti. Ohjelma sisältää mm. puolueettomien tahojen tarkastuskäynnit tavarantoimittajien tiloissa, minkä ansioista tuotantotoiminta on muuttunut läpinäkyvämmäksi ja työntekijöiden työolot yhä paremmiksi.

Olemme Bangladeshissa ACCORD-järjestön toinen kahdesta suomalaisesta jäsenestä. ACCORD-järjestö tarkistaa tuotantorakennusten työturvallisuuden, valvoo mahdolliset rakennusten korjaukset ja kouluttaa ja opastaa työntekijöitä työturvallisuuteen.

Tuoteturvallisuus

Kannamme vastuumme haitallisten aineiden riskienhallinnassa noudattamalla EU:n luomaa haitallisten aineiden rekisteröintiä, arviointia, lupamenettelyitä ja rajoituksia säätelevää REACH-asetusta (Registration, Evaluation, Authorisation and Restriction of Chemicals). REACH-asetuksen mukaisesti Holmberg Groupin mitkään tuotteet tai pakkaukset eivät sisällä ympäristölle tai ihmisille haitallisia kemikaaleja ja mm. tuotteiden metallinapit ja vetoketjut eivät sisällä nikkeliä, kadmiumia tai muita raskasmetalleja.

Käytämme kaikissa tavaralähetyksissä ympäristöystävällisiä Superdry-kosteudenpoistajia, tavallisten formaldehydiä sisältävien kosteudenpoistajien sijaan.

Eläinten oikeudet

Olemme sitoutuneet huomioimaan eläinten oikeudet. Maahantuomiamme kosmetiikkatuotteita ei ole testattu eläinkokein. Jokaisen alihankkijan on ennen yhteistyön aloittamista kanssamme sitouduttava sopimusten mukaisiin Code of Conduct -sääntöihin ja toimintaperiaatteisiimme, joissa edellytetään eläinten eettistä kohtelua.

AccordBSCIREACH

Ura AG Holmbergilla

Juuri nyt emme aktiivisesti etsi uusia työntekijöitä, mutta olemme aina kiinnostuneita lupaavista lahjakkuuksista. Ota empimättä yhteyttä meihin kun koet, että sinulla on meille jotain annettavaa.